Kuva: Irma Thomas
22. Rauma Blues onnistui sekä taiteellisesti että taloudellisesti hyvin. Kukko Areenaan rahtautui lähes 3000 ihmistä ja monien mielestä kyseessä oli taiteellisesti kautta aikain tasokkain Rauma Blues. Järjestäjät panostivat aiempaa rokkaavampaan pääesiintyjään ja satsaus kannatti: Nuorta kuulijakuntaa tulvi North Mississippi All Starsin esiintymisen aikana lavan eteen sankoin joukoin. Kuulijakunnan ikärakenteen muutoksesta huolimatta tapahtuma säilyi rauhallisena, tappelun nujakoista ja muista nuorten tapahtumia yleensä vaivaavista haittatekijöistä ei ollut tietoakaan. Järjestäjät hymyilivätkin auringon kanssa kilpaa tapahtuman tauottua, yleisön antama positiivinen palaute ja tapahtuman kaikinpuolinen onnistuminen antoivat selkeän signaalin siitä, että Rauma Bluesia on pystytty kehittämään kävijäkuntaa miellyttävin metodein. Kaikki päälavan artistit onnistuivat hyvin. Larry Garner operoi illan avausesiintyjän roolissa ammattimiehen elkein. Hyväntuulinen puhemaratoonari viihdytti yleisöä hulppeasti soljuneen musiikkinsa ohella ratkiriemukkailla tarinoilla. Erja Lyytinen oli alkuillan yleisömagneetti. Hänen innostunut esiintymistyylinsä ja tasokkaat kitararyöpytyksensä nappasivat kuulijakunnan tiukkaan syleilyyn. Erjan huikea lavahehku ja suuri suksee pantiin merkille myös lavan takana, jossa Joe Louis Walker pureskeli hermostuneena hampaitaan katsellessaan Kuopion tytön tiukkaa tuiverrusta. Walkerin paluu Rauma Bluesin pääareenalle kertoikin parhaalla mahdollisella tavalla tapahtuman huimasta kehittymisestä vuosien aikana, sillä kun mies vuonna 1987 esiintyi paikalla vielä juhlien kiistattomana kuninkaana ja päätähtenä, hän sai nyt havaita lukeutuvansa täyteartisteihin, joita diggailivat vain vanhat fanit ja tiukkapipoisimmat puristit. Raumanlinnan pressitilaisuudessa hyvin herkäksi ja sympaattiseksi ihmiseksi osoittautunut Irma Thomas onnistui huomattavasti Walkeria paremmin. New Orleansin soulkuningatar otti yleisönsä ilman teatraalisia elkeitä. Pelkkä solistillinen taidokkuus, yleisöä tyydyttäneet biisivalinnat ja aikuisen naisen hillitty lavacharmi riittivät hullaannuttamaan kuulijakunnan. Illan kliimaksi koettiin kuitenkin vasta North Mississippi All Starsin southern rockia ja mitä moninaisimpia juurimusiikkimuotoja yhteen nitoneen setin aikana. Bändin yhteissoiton hallittu tiukkuus, Luther Dickinsonin ällistyttävät kitaraosuudet ja kolmikon synnyttämä hillitön groove nappasivat hanskaansa bändin nuorten fanien ohella myös vanhemman väestön. Supertrioa on soitannollisesti verrattu Creamin ja Jimi Hendrix Experiencen kaltaisiin mastodontteihin, ja kerrankin on myönnettävä, että ylisanoja ei ole käytetty turhaan. Uusia uria aukovine soittoratkaisuineen ja näkemyksellisine soolo-osuuksineen North Mississippi All Starsin puolitoistatuntinen on monien musadiggarien toimesta jälkikäteen rankattu koko konserttivuoden kovatasoisimmaksi live-pläjäykseksi.
